
| Virallinen nimi | California Twist | Kasvattaja | Twisty Puzzle |
| Sukupuoli | tamma | Omistaja | Keeland / melissa |
| Rotu | trakehner | Koulutustaso | ko: GP, re: 110 cm |
| Syntymäaika | 08.06.2010, ikääntyminen alempana | Painotus | kouluratsastus |
| Säkäkorkeus | 167 cm | Saavutukset | - |
Ihastuin tammaan ihan korviani myöden kun kävin katselemassa Twisty Puzzlen myytäviä kasvatteja. Tämä pieni ja tumma varsa oli juuri se mitä halusin, vaikka sillä oli pitkä suku ja Keelandiin pyrin hankkimaan mahdollisimman lyhytsukuisia kaiffareita. yukitora luopui kasvatistaan ja ostin tamman tänne meille kasvamaan ja kisaamaan.
Lapsenmielinen Cia on hauska tapaus kaikin tavoin. Tamma osaa olla kuitenkin ärsyttävä lapsellisuudellaan, välillä kun tuntuu ettei se ota mitään tosissaan. Ihmisenä se Cia olisi se tyyppi joka aina heittäisi läppää ja pelleilisi, juuri sellainen ikuinen lapsi. Hoitaessa utelias tamma tutkii kaikkea ja kokoajan. Hevosta hoitaessa kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei vahingossa jää häsläävän tamman ja seinän väliin. Cia siis pyörii ympäri karsinassa lähes taukoamatta ja hakee huomiota hoitajaltaan kihnuttamalla ja rapsuttamalla. Varustaessa osaa odottaa rauhassa, vaikka jalat steppaavat paikollaan kun Cia on niin innoissaan kun pääsee hommiin.
Kyllä, Cia on niita harvinaislaatuisia hevosia jotka itseasiassa rakastavat tehdä töitä. Nöyrää ja miellyttämishaluista tammaa on todella hyvä ratsastaa, se vastaa pienimpiinkin apuihin eikä ole moksiskaan jos vahingossa nykäisee liian kovaa ohjasta. Cia kulkee kauniisti koottuna ja polkee alleen, sen askeleet ja liikkeet ovat vauhdikkaita ja mahtipontisia sekä kaunista katsottavaa. Esteillä Cia innostuu turhankin paljon ja sinkoilee mihin sattuu. Hyppytyyli on kuitenkin hallussa ja kauniistihan tamma hyppää kun ratsastaja muistaa sitä rauhoitella joka toinen sadasosasekunti. Ponnua tammalta kyllä löytyy, mutta järki juoksee karkuun heti kun kentälle kootaan esteitä.
Kisoissa tamma on hyvätapainen ja kiltti, se ei ryntäile muiden hevosten läheisyyteen vaan tekee tuttavuutta hirnumalla toisille. Välillä tuntuu ettei Cia ymmärrä kisojen tarkoitusta, vaan heittää homman leikiksi kisaradallakin. Toisinaan kisoissa saa tehdä enemmän töitä mitä kotona, mutta useimmiten Cia kyllä kulkee hyvinkin kauniisti ja esittelee itseään hienosti tuomareiden edessä.
ii. Ciars Tobacco Ch |
iii. Marlboro VIR MVA Ch, KRJ-II, YLA2 |
|
iie. Romeo&Juliet VIR MVA Ch, KRJ-II, YLA2 |
||
ie. Charmainee Rock |
iei. Waltzmeister KRJ-II |
|
iee. Moderndays |
||
e. Mary Jane's Last Dance QÈ VIR MVA Ch |
ei. Merciless Cult SIN VIR MVA Ch |
eii. Craven GER KRJ-I, YLA2 |
eie. Love Like Winter |
||
ee. Playin' With Spiders SIN sivut kadonneet |
eei. - |
|
eee. - |
||
| Pvm | Kutsu | Luokka | Sijoitus |
| 00.00.0000 | kutsu | luokka tähän | 00/00 |
| 00.00.0000 | kutsu | luokka tähän | 00/00 |
| 00.00.0000 | kutsu | luokka tähän | 00/00 |
| Pvm | Kutsu | Luokka | Sijoitus |
| 15.07.2010 | kutsu | lk. 03 | 07/10 |
| 22.07.2010 | kutsu | lk. 07 | 00/00 |
| 00.00.0000 | kutsu | luokka tähän | 00/00 |
estevalmennus 00.00.2010, valmentajana valmentaja
tähän valmennuksen kommentti